keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pentunäyttelyssä

Aku osallistui ensimmäiseen pentunäyttelyynsä viikonloppuna. Turkki oli pesty ja harjattu, kehässä liikkumista, paikallaan seisomista ja hampaiden katsomista oli harjoiteltu. Esiintyminen menikin hienosti, Aku ravasi kehässä reippaasti, seisoikin paikallaan yllättävän pitkään ja vain pöydällä olo hieman pelotti (<-- lisätreenin paikka). Ja hienosti menikin: tuloksena oli PEK1, KP ja ROP. Tästä sitten seuraavaksi junioriluokkiin!




maanantai 6. tammikuuta 2014

Match Show 6.1.14

Aku oli kolmannessa mätsärissään tänään. Tämänkertaiseen esiintymiseen olen jo aika tyytyväinen - seisomista pitäisi harjoitella vielä lisää ja nimenomaan siihen pitäisi saada lisää kestoa myös tällaisessa hälinäisessä paikassa. Edistystä oli tapahtunut reilusti mm. näyttelytaluttimen käytössä ja hampaiden esittelemisessä. Rankinta oli ehdottomasti parikilpailun jälkeinen odottelu, sillä koiria oli todella paljon. Aku ei oikein jaksanut enää keskittyä ja oli hieman turhan riehakas.

Omasta häkistä on kiva kurkistella mitä ympärillä tapahtuu.





perjantai 27. joulukuuta 2013

Muutama kuva joulukuulta


Tapahtumia ja ohikulkijoita kadulla seurataan hyvin tarkasti.

"Eikös olekin minulla hienot valkoiset hampaat?"

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Match Show

Käytiin taas treenaamassa mätsärissä Akun kanssa. Nyt homma sujuikin huomattavasti paremmin kuin edellisen kerran, erityisesti paikallaan seisominen oli petraantunut merkittävästi. Kuvassa tosin hieman takajalka harottaa ja kuonokin on turhan pystyssä (eikä emäntäkään ole aivan ihanteellisesti asettautunut koiraan nähden...). Ei tietenkään mitenkään sijoituttu, mutta eipä se meillä ole tavoitteenakaan vaan harjoittelu "oikeita" näyttelyitä varten (jos sellaiseen joskus uskaltaudutaan...!). Olisi vain kiva, että mätsäreitä olisi täälläpäin hieman useammin, vaikkakaan eihän sellaisten järjestäminen talvella ole niin helppoa.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lunta ja pakkasta

Lunta satoi ja ainakin toistaiseksi sitä on ollut vielä maassakin. Aku telmi lumessa innoissaan.